keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Legginssit on housut - terveisin äiti mustissa

Kikkaran synnyttyä kylmänä tammikuisena tiistaiyönä pian viisi vuotta sitten, luin kirjoituksen paineista, joita kilokaupalla lapataan synnyttäneiden äitien harteille. Paineita nimeltä raskauskilot. Uskon, että suurimmaksi osaksi äitien paineet tulevat julkisuuden henkilöiltä, jotka kävelevät synnärille ja tulevat sieltä muutamaa tuntia myöhemmin takaisin neljä kokoa pienempänä ja sen näköisenä, kuin eivät edes koskaan raskaana olisi ollutkaan. 

Paskat! Lue lisää

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Vauvan fysioterapia

Kun vastasyntyneelle antaa sormensa, hän tarttuu siihen. Tarttuminen on yksi vauvan varhaisheijasteista. Yksi muutaman heijasteen joukosta on moron heijaste. Se tulee esille säikähtämisessä ja silloin vauvalla kädet levähtävät sivulle. Moron heijaste pitäisi sammua kolmen kuukauden ikään mennessä. 

Meidän vauvalla moroa esiintyi vielä yli kolmen kuukauden vanhana, joten saatiin lähete fysioterapiaan kontrollikäynnille. Kontrollikäynti perustui myös siihen, ettei...


Mitä toivon jokaiselle lapselle

Toivon, että jokaisella lapsella olisi äiti, joka olisi piirtynyt mieleen kannustavana. Rohkaisevana kuiskauksena, joka olisi tiukan paikan tullen tukena. Äiti, joka innostuisi, hämmästelisi ja kummastelisi lapsen kanssa yhdessä. Äiti, joka antaisi lapselle aikaa löytää omat mieltymykset, vaikka se tietäisi suurta harppausta massanmukaiselta polulta. Joka antaisi lapsen tehdä itselleen tärkeitä, asioita ja soveltaa ne lahjakkuudesta kyvyiksi.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kakkajuttuihin piste käänteispsykologialla ja veikeillä muffinsseilla

Kakka siellä, kakka täällä, kakka, kakka, kakka. Äiti on kakka, isi on kakka, vauvakin kakkaa. Kärsivällisyys on ollut viime aikoina kovilla, kun aamun ensimmäinen sana on ollut KAKKA. Alkuun se ärsytti suunnattomasti! Loppuvaiheessa päivää olin saanut kakoista niin tarpeekseni, että suoranaisesti kilahdin, joka kerta, kun kuulin sanan ja neljävuotiaan ilkikurisen naurun sanan perään.
Kakan "eliminointi" sanavarastosta alkoi mustavalkoisesti lelujen menetyksellä. Jokaisesta kakkasanasta pikkuauto löysi tiensä kirjahyllyn päälle. Kun hylly alkoikin täyttymään liian tiuhaan tahtiin ja autojen poisottamisella en saanut haluttua pointtia aikaan. Kikkara menetti myös muutaman kerran tablettiaikansa mutta kakka oli nähtävästi tullut jäädäkseen.



Päiväkodissa kerrotiin alapäähuumorin kukkivan kyseisessä ikäryhmässä. Kakka sai siellä kaverikseen pyllyn. Se ei onneksi Kikkaran suuhun eksynyt. Päiväkodista myös lohduteltiin sen kuuluvan ikään ja paras keino kakan väistymiseen oli huomiotta jättäminen.
Useamman päivän purin hammasta kakan kukoistaessa ja Kikkara laittoi parastaan, jotta olisi saanut edes pienen savutuprun äidin tai isin päästä. POOP! Poika kiljui englanniksi isille. Kun Kikkara ei saanut ei saanut haluamaansa reaktiota aikaan, alkoi kakka hiljalleen hiipua.
Sitten tuli Halloween ja kysyin Kikkaralta, mitä hän haluaisin leipoa en kunniaksi. Voitte varmasti arvata, mitä hän suustaan möläytti hekottavan naurun kera.

No äitipä lähti buumiin mukaan ja leipoi pojan kanssa KAKKAMUFFINSSEJA. Kuin ihmeen kaupalla kakasta tulikin hauska juttu, joka nauratti meistä jokaista. Kikkara myös esitteli leivonnaislautasta ylpeästi Halloween vieraille ja se sai jokaisen nauramaan.
Näin kakka menetti voimansa ja eipä sitä sen koommin ole jaksettu enää jankata. Äidin korvat huilaa ja lantio veti muutaman kurvin kaloreilla.

Tässäpä teillekkin ohje herkullisiin kakkamuffinsseihin. Lue lisää

lauantai 5. marraskuuta 2016

Happy Halloween ja yksi scary pumpkin boy

Neljävuotias Kikkara on odottanut Halloweenia koko vuoden. Halloweenjuhlat on mahtava piristys vuoden pimeimpään aikaan ja, vaikka virallisesti Halloweeniä on jo juhlittu, me päätimme säästää Halloweenin näin Pyhäinpäivään. Ja voi sitä riemua, kun kummitukset ja kurpitsalyhtykoristeet sai jälleen kaivaa esiin kaapista. Tänään oli siis huippumahtava päivä. Aamulla koristeltiin keittiö, tehtiin kurpitsalyhty ja iltapäivän kruunasi mummun ja vaarin tulo.



Tänä vuonna Kikkara oli scary pumpkin boy niinkuin hän itseään nimitti.
lue lisää

torstai 3. marraskuuta 2016

No, kun mä haluan! - syndrooma

Mun neljävuotias haluaa aina ja koko ajan lisää.



Hän haluaa lisää leluja, vaikka ei leiki puolellakaan niistä, jotka odottavat huoneessa leikkijää. Hän haluaa iltapalalla lisää mustikkarahkaa, vaikka suu on niin täynnä ettei kykene sitä lisää edes pyytämään. Hän haluaa aamuisin lisää leikkiaikaa ennen aamupalalle tuloa ja päiväkotiin lähtöä. Hän haluaa vielä viisi minuuttia - "äiti pikkusen aikaa" ennen hyvän yön haleja ja "ei vielä", "vähän aikaa jooookoooooo?" Hän haluaa lisää kuplia kylpyveteensä, lisää ketsuppia makarooneihinsa ja lisää vauhtia pyöräänsä.

lue lisää


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kaksi sanaa, joita en koskaan tule sanomaan pojilleni

On paljon asioita, mitä en koskaan kuvitellut sanovani pojilleni. Vauvalle tieten tulee sanottua hormonihuuruista ylisöpöä höttötöttöä ja vaaleansinisiä hömpötyksiä mutta neljävuotiaalle Kikkaralle on tullut sanottua tähän menessä yhtä sun toista. Hyvänä esimerkkinä, älä pyyhi räkäpalloja tyynyliinaan ja kerran tokaisin ruokapöydässä englanniksi " Stop wrapping your spoon around your penis please."

Mutta niinkin moniin hankaliin verbaalisiin tilanteisiin, kun olen joutunutkin näsäviisaan neljävuotiaan kanssa, on silti kaksi sanaa, joita en koskaan tule suustani päästämään!

Yksi tärkeimmistä lahjoista, joita pojilleni voin antaa on vapaus. En koskaan tule kieltämään heiltä tunteita puoleen tai toiseen. En ikinä kiellä heitä itkemästä. Sen sijaan tulen aina halaamaan heitä lohduttaen, että on OK olla surullinen. On inhimillistä olla pettynyt ja luonnollista antaa kyyneleiden virrata. "Pojat eivät itke" saa mun ihon kananlihalle ja joka ikisen karvan kropassani pystyyn. 

Tiedän jutun, jos toisenkin poikalapsista. Yksi niistä on, että pojat ovat suloisia, empaattisia ja suurisydämisiä. Entä, jos joku kieltää nuo tunteet? Minne tunteet sitten joutuvat?



Mielestäni yhteiskunnassa pojilla on suuremmat paineet kuin tytöillä. Kukaan ei kohauta kulmakarvojaan, jos tirautan kyyneleen tai kaksi Emmerdalea katsoessani mutta, jos entinen brittisotilas vieressäni nyyhkyttäisi paitansa helmaan samaisen ohjelman aikana, moni pyörittelisi hänelle päätään. Miksi tyttö saa olla prinsessamainen lady mutta pojan on oltava maskuliininen, kova, tunteet syrjään laittava mutta kuitenkin ihmissuhteet hallitseva urheilullinen kallio? Miksi tyttönä olemisen rajat ovat häilyväisempiä? Jokainen tietää, kuinka siinä käy, jos pojalla on pinkkiä päällään mutta noteeraako kukaan tytön tumman sinistä paitaa leimakirveen kanssa? Sukupuolineutraalipostaukseen sain erittäin sylettävän kommentin, jossa tässä pieni osa siitä:
Lue lisää