torstai 25. elokuuta 2016

Kun parisuhde on p#ska

" Pienten lasten vanhempia pitäisi kieltää edes miettimästä eroa ennen kuin heidän nuorin lapsensa on vähintään kolmevuotias. "  Muistan myös kuulleeni viisauden, että ensimmäisestä vauvavuodesta kun selviää, selviää mistä vain. 


Näitä viisauksia tuntuu riittävän...

Noh, muutaman päivän takaisesta pohjakosketuksesta on selvitty ja elämä alkaa näyttämään vähintäänkin siedettävältä. Jo pitkän tovin on tuntunut, että tässä ollaan suoraan sanoen kahlattu arkea läpi muistamatta antaa toisille minkäänlaista huomiota saati sitten läheisyyttä. Parisuhteen sijaan, me eletään enemmin emotionaalisessa, paahtavan kuivassa erämäässä henkisesti nääntyneinä. 

Mies on ammattiloukkaaja. Kovan tunteeton kivi, jonka kusipäisyys hipoo valioyksilön titteliä. Enpä mä sen huononpi ole... Mulla tosin menee nykyään pitkään tilanteiden käsittelyssä. Kun mua kohtaan hyökätään, tunnen sen koko kehossani, en vain mielessäni. Ennen saatoin armotta tykittää takaisin ja paiskata vielä laukullakin mutta hormonien sekoittaessa vauvakuplaista päätä, tunnen olevani pelkkä nyhverö, joka imee itseenä kaiken ja nyyhkyttää sitten pahaa oloaan tyynyliinaan lasten nukahdettua. Aamulla ollaan ihan hajalla. Jos päivä vielä sattuu alkamaan siten, että Kikkara kieltäytyy syömästä aamupalaa ilmoitettuaan tomerasti ettei hänellä ole käsiä, vauva onnistuu täyttämään vaippansa sillä itsellään niskavilloihin asti ja itse astut paljain jaloin, vauvan pyllynpesureissulla kissan yökkäämään karvapalloon, tuntuu perjantai kolmastoista ja aprillipäivä tunkeutuneen samaiseen maanantaihin.

Tähän skenaarioon, kun lisätään keittiön tiskivuori, jolla on ennen ensimmäistä kahvikuppia jo keskisormi pystössä, pohjaton pyykkikori, jonka uumenista ei päässytkään Narniaan, epäonnistunut ruskeakastike ja mies, joka tulee aamuvuorosta kotiin kritisoiden, kun lapsia ei ole viety ulos. " Eihän tuolla nyt niin paljon sada!" on äidin mitta aika täysi ja perkeleet täyttää sana-arkun lepertelyjen sijaan.

Jossain tällaisessa vaiheessa suhteestamme katosi avoimmuus ja lämpö. Väsyminen ja oma riittämättömyyden tunne syrjäytti aggressiivisesti suhteesta kaiken hyvän. Vaikka jokainen tietää, että sanojen takana on mahdollisuuksien maailma, on silti helpompi sulkeutua kuin avautua tunteista. Arki kahden pienen äitinä ei ole ollut hellä parisuhteelle. Tuntuu, että on helpompaa istua hiljaa ja nieleskellä kuin alkaa vääntämään päivän päätteeksi väärin viikatuista potkuhousuista tai maksamattomista laskuista. Monesti nukahdan poikien kanssa iltaisin yhtä aikaa kuin tsemppaisin ylös, vetäisin naaman maskaralla tällinkiin ja löytäisin energian miehen mieleiseen kotivideon tekemiseen. 

Olen nykyään ollut usein ymmällä itseni kanssa. Alkanut pelkäämään torjuntaa, itkenyt yksin itkuni, silloin kun olisi pitänyt soittaa ystävälle. On ollut vaikeaa olla tarvitseva. Uskallan luottaa itseeni eniten hädässäni ja toimin parhaiten stressin alaisena. Puuskutan päiviä läpi liiankin täysiä. Näen vain pojat. Unohdan itseni ja välillä kaiken muun. 

Tiedättekö ne pakatut laukut ja muutama päivä mummolassa lasten kanssa tekivät terää! Vaikka mieli on vielä maassa edellisen riidan jäljiltä, akku tuntuu silti olevan täysi. Ehkä tästä noustaan ja lusikoita ei vielä jaettaisi.... 



Kuinka teillä riidellään ja, minkälaisin keinoin pääsette taas sopuun?

perjantai 19. elokuuta 2016

Muistatko valopiilon?

Kuinka vinksallaan ohimosta pitää olla, että nauttii kesän päättymisestä? Onko siinä jotain hullua ettei ole kesäihmisiä? Inhoan paahtavaa kuumuutta, hyttysiä - lähinnä kaikkea, mikä lentää ja pistää. En voi sietää hikisiä kainaloita, tahmaisia aurinkorasvoja ja kuuman kosteaa kolmea huonetta ja keittiötä. Ärsyynnyn suunnattomasti tunteesta kuin kotona olisi sauna päällä kellon ympäri.

Nyt on hyvä! Lämpömittari on tippunut alle +15 asteen. Syksy on tulossa! Siinä on ihanaa kaikki! Se, miltä aamut tuoksuvat kylmän yön jälkeen. Värikkäät vaahteranlehdet, jotka keinuvat tuulessa ja pitävät vielä sitkeästi kiinni puunsa oksista. Ilahdun kärpässienistä nurmikolla, sateesta ja veikeän värisistä kumisaappaista. Rakastan lämpimiä villasukkia, jotka saa taas kaivaa esille. Höyryävää kahvikuppia, pimeneviä iltoja ja paksua huopaa, jonka alle käpertyä. En voisi olla ilman kynttilöitä ja niiden luomaa tunnelmallista hehkua.


Rakastan, miten auringon säteet sytyttävät marjoja täynnä olevat pihlajat loistoonsa, kuinka kurkiaura huutaa hyvästejä siniseltä taivaalta ja, miten metsät notkuja marjoja. Syksyllä alkaa taas arki. Viikkoihin tulee turvallista tasapainoa. Muistan, kuinka lapsuudessa joulun odotus alkoi syksystä. " Enää 100 päivää jouluun." Koleaan vuodenaikaan mahtuu myös yksi huimimmista juhlapyhistä - Pyhäinpäivä. Halloween on ehkä mahtavin juttu koskaan! Jopa Kikkara odottaa, että saa pukeutua kummituks

Muistatko sinä valopiilon? Leikin, jossa kadottiin joukolla pimeyteen taskulamppujen kera ja yritettiin etsiä muita? Kuinka jännittävää se oli. Varsinkin heille, jotka pelkäsivät pimeää. Minä kuuluin heihin! Saatoimme hiippailla pimeydessä tunti kausia etsien tovereita ja piilopaikkoja. Se oli sen aikakauden Pokemon Go.



Syksy toi mukanaan uusia tuulia blogiinkin. Vaikka niin vannotin, että näin on hyvä ja en minä koskaan ja sitä sun tätä niin, meidät tosiaan löytää jatkossa Vauva.fi yhteisöstä. Tämä alusta tulee päivittymään entiseen malliin Vauva.fi blogin rinnalla. En osaisi olla ilman Bloggeria ja Vauva.fi:ssä on uusi alusta, jota opettelen käyttämään ja omaksumaan. Voit siis halutessasi seurata meitä kumpaa kautta haluat.

Muistathan myös Facebookin sivut sekä meidän Instagramin! 


Nyt toivottelen mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 18. elokuuta 2016

Vauva.fi

Täällä ollaan! Kurkkaa Tutipuu vauva.fi:ssä

Ihana syksy ja välikausivaatetus

Syksy ja välikausivaatteet. Mun lempparivaatetus! Nyt on esittelyssä Kikkaraisen syysvaatetusta. Keväällä Kappahlista ostamani keltainen ilopilleritakki menee onneksi vielä nyt. Kikkaran huima kasvu on toivottavasti hieman hidastunut. Pipofriikkinä tykkään haalia vaatteisiin sopivia lakkeja, joten tässä keltainen kokonaisuus.


Suru olisi tullut puseroon, jos viime syksynä hankittu Molon takki olisi ollut liian pieni! Onneksi 116cm takki on reilua mitoitusta ja menee vallan mainiosti vielä tämänkin syksyn. Takki on niin meidän lemppari!


Ej Sikke Lej:ltä on lila softshell takki. Ensimmäistä kertaa veikeä pöllötakki merkkeineen testissä ja laadultaan on ollut todella hyvä! Uusimpina vaatteina on Polarn O. pyretin välikausivaatteet. Pääsin juuri purnuttamasta sisävaatteiden huonosta laadusta, joten katsotaan, kuinka ulkovaatteiden käy päiväkotiarjessa, joka alkaa syyskuun alussa. Kengät meillä on vielä hakusessa. Onneksi tennareilla on pärjätty tähän asti mutta syksyn kirpeimmille aamuille on sitten kunnon kengät.


Valmiina syksyyn!



Jokos teillä ollaan valmistuttu syksyyn ja, mikä on tämän syksyn MUST ostos? 
Meidän oli Kikkaran toiveesta sateenvarjo.



Olen vahva äitini ansiosta - Sponsoroitu video

Sain sähköpostiini todella liikuttavan videon, jota en voinut katsoa kyynelehtimättä. Voi sitä tunteiden kirjoa! Mulla tuli ikävä äitiä, joka parhaillaan viettää kesälomaansa Lapin maisemissa rentoutuen. Uskon, että jokainen tarvitsee vierelleen vahvan pystyäkseen olla itse vahva. Mun vahvuuden lähde on ehdottomasti oma äitini. Äiti on aina ollut läsnä kaikessa. Äiti on kuin mun varjo. Aina mukana. 

Sain parhaan lapsuusajan ja siitä jäi pelkkää hyvää muistoksi. Sain tuntea kodin lämmön ja rakkauden. Meillä kodin onni ei riipunut rikkauksista, koosta, kauneudesta tai ylellisyyksistä. Kaikki riippui äidistä. Kun tuli aika kohdata nuoruus, äiti oli tasoittamassa kivisiä polkujani, aina. 

Aikuisiällä äidistä tuli paras ystäväni. Kikkara näki synnyttyään vanhempiensa lisäksi mun äidin. Äiti oli vahvin taustatuki synnytyksessä. Äiti oli myös mukana, kun valitsimme omaa kotia ja oli ensimmäinen, joka kuuli, että meille syntyy pikkukakkonen. Äidillä on kolme roolia, äiti, mummu ja kummi. Äidin mielipide ja siunaus asialle kuin asialle on tärkeä. Sen kanssa asiat etenevät tai sitten ei. Opin myös äidiltä kaiken sen, mitä olen tänä päivänä.


Nyt ymmärrän kiitollisin mielin, mitä äidinrakkaus on kahden pienen pojan äitinä. Pyrin olemaan yhtä hyvä äiti heille, kuin äitini on ollut minulle. Aina läsnä, ymmärtäväinen, pullantuoksuinen, rakastavainen ja luotettava.

Eikö olekkin ihmeellistä, miten neljä pientä kirjainta voi pitää sisällään jotain niin suurta? 

Äiti




"It takes someone strong to make someone strong. 
This summer, as we celebrate the world’s athletes at the 2016 Olympic Games, let’s not forget the person whose strength inspired them along the way: 
Mom. 
Thank you, 
Mom."




Menikö sinulla roska silmään videota katsoessasi?

'sponsored post'

tiistai 16. elokuuta 2016

Kuka matkii ja ketä?

Lindexille ja Kappahlille on tullut lähestyvän syksyn myötä kaikkea kivaa. Oletteko huomanneet? Aikani plärättyäni nettisivuja tipahdin! Uutuudet muistuttavat mun mielestä pahasti Mini Rodinin vaatteita! Vai olenko väärässä? Rodinit kuvien vasemmalla.








Itse en ole MR fani. Kuosit ei ole iskeneet ja alati bulimiaa sairastava kukkaroni saa refluksioireita pilviä hipovista hinnoista. Mutta tiedättekö te mitä? Otin ja tilasin Kikkaralle kuvissa esiintyvät "halppisleggarit". Syksyyn värejä, kuositkin menettelee sekä hus boikottiin poikien tyypillinen stereotypia mustasta, tummansinisestä ja harmaasta. Uskon myös Lindexiä ja Kappahlia paljon suosineena, että nämä leggarit kestää laadultaan pidempään kuin huippusuosittu Mini Rodini.


Mitä mieltä olette? Mautonta matkimista 
vai 
näppärä keino saada merkkivaatteita muistuttavia vaatteita edullisemmin?

maanantai 8. elokuuta 2016

HORMONIHIRVIÖN PÄIVÄKIRJA: Ketä väsyttää eniten?

Hormonihirviön teksteissä puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. 
Ei häpeillä, hempeillä tai hienostella. 
Kiroillaan, jos siltä tuntuu ja annetaan tulla olan takaa, jotta taas olisi kevyempi mieli. 
Hormonihirviö avaa päiväkirjaansa joka maanantai.


Maanantai. Väsyttääkö?

Uni. Pehmeä sänky, muhkea tyyny, lämmin peitto... Antaisin vaikka oikean käteni kyynärpäästä alaspäin, että saisin edes päiväksi kadota sinne. Lavastaa oman kuoleman, jotta ei tarvitsisi nousta ylös. Vilkuttaa peiton alta töihin lähtijöille ja laittaa puhelin äänettömälle ja pukata se sängyn alle.

Koska äitiys, tämä ei ole mahdollista. Oli maanantai tai lauantai, ylös on lasten kanssa noustava. Koska äitiys, tästäkin on pitänyt tehdä tabu. Äidit kisaa milloin missäkin someryhmässä, kuka on nuutunein. Kenen silmäpusseilla voisi kantaa viikon ruokaostokset kotiin ja kenellä menee Kulta Katriina jo suonensisäisesti kroppaan. Kuka valvoo eniten ja kenen polla ei enää kestä.

Jokaisen nuppi kestää erilailla. Pitääkö tästäkin nyt hakea jonkinlaista papukaijamerkkiä ja sympatiaa? Ironista tässä on se, että ne, jotka ovat itkeet kovaäänisimmin viimeaikoina ovat yhden lapsen äitejä, joiden vauvolla on ikää hurjat 10 viikkoa. Keskustelupalstoilla kailoletaan, kuinka pumppaavat pienet vauvat vellillä täyteen, jotta vauva olisi hiljaa öisin ja nukkuisi kellonympäryksiä. Pahaa tekee lukea tuollasta! Oi, miksi mä saastutin silmäni tuollaisella paskalla? Monelle saattaa tulla yllätyksenä äitiyden rankkuus mutta päät nyt pois sieltä perseestä ja vellit todella kauaksi muutaman viikon ikäisistä vauvoista! 

Sylettää ajatus ettei vauva saisi tarvita äitiä öisin. Herää se meidän neljävuotiaskin välillä keskellä yötä, vaikka on iltapalaksi tyhjentänyt puoli jääkaappia.  Mulla on kaksi lasta. Jos vauva valvottaa öisin ja oma uni jää lyhyeen, niin ylös on silti noustava esikoisen kanssa, joka haluaa Netflixiä, aamupalaa, mehua, muovailuvahaa, kaakaota, jonka pikkuauto on jumissa patterin välissä ja sukat eivät mene jalkaan, koska ei ole kuulema käsiä ja, joka haluaa kirmata puistoon ennen kuin kello on edes seitsemän. Kahvi on välillä niin vahvaa, että sillä tankkais traktorin kyntämään peltoja. 

Mitä pirua te, joilla on yksi lapsi oikein vikisette? Nukkukaa, kun vauva nukkuu, kun muita velvotteita ei ole. Sen sijaan, että päässänne pyörii sairaaloisesti iltavelli, aamuvelli, 4viljan velli, kauravelli, riisivelli, maissivelli, god-knows-what-velli vauvan douppausmielessä ja ottakaa äitiydestä vastuu!